JUHOKUSTIN TARINA
Kisällin tiskin takana seisova Esa Salminen ei ole mikään oppipoika. Esa on jo 30 vuotta kestäneen antikkikauppiaan uransa lisäksi meklannut myös reilut 1500 huutokauppaa. Ennen antiikin aikoja Esa valmistui kultasepäksi Lahden Kultaseppäkoulusta. Kirpputori Kisällin isäntänäkin on ehtinyt vierähtää jo kohta seitsemän vuotta. Mutta kysytäänpä mieheltä itseltään miten kaikki alkoi.
”Vanhat esineet ovat kiinnostanteet jo lapsuudesta saakka, mutta varsinaisesti niiden kimppuun pääsin täällä, Lahdessa kun olin, Kultaseppäkoulun aikana viikonloput töissä lahtelaisella huutokauppiaalla”.
Viikonloput kiehtovien huonekalujen ja esineiden parissa veikin sitten Esan mennessään. Kun mies oli saanyt koulunsa päätökseen, perusti tuore kultaseppä antiikkiliikeen lahden keskustaan. Suomalainen antiikkigenre sai tuolloin uuden ikonin. Antiikkikauppa Juhokustin.
”Liikkeen ohella aloin pitämään myös huutokauppoja silloisen yhtiökumppanini kanssa. Varasto- ja myyntihalleja oli vuosien mittaan useassakin paikassa täällä Lahdessa. Myös Hyrylässä meillä oli antiikkimyymälä muutaman vuoden ajan”, muistelee Esa.
Pysyvämmän kodin Esan antiikkiesineet ja huonekalut saivat Lahden Okeroisista, Koivulan tilalta, jonne Esa perheineen muutti 1990-luvun loppupuolella. Vanhan tilan kaunis pihapiiri tarjosi upeat puitteet talliin ja navettaan kunnostetuille myyntitiloille. Ja tilaa riitti myös viikonloppujen huutokauppa-aarteille.
”Ai niin, ne huutokaupat! No niitä tuli pidettyä ja meklattua 23 vuoden
aikana n. 1500 kpl. Ympäri suomea kierrettiin lähes joka viikonloppu. Ja lähiseuduilla usein myös arki-iltaisin. Silloin ei ollut nettihuutokauppoja, eikä maksupäätteitä älypuhelimista nyt puhumattakaan. Laitettiin vaan pieni ilmoitus paikkakunnan lehteen ja väki tulvi paikalle seurojentalolle tai missä ikinä niitä huutokauppoja nyt sitten pidetiinkään. Olihan se raskasta, mutta varsin mielenkiintoista ja hauskaa aikaa”.
Vuonna 2013 Juhokustista kuoriutui kirpputori ja Esasta kisälli. Eli Kirpputori Kisällin taustayhtiönä on edelleen Antiikkikauppa Juhokusti
”Niin se aika vaan kuluu ja Kisällin isäntänäkin on ehtinyt vierähtää tässä jo kohta seitsemän vuotta. Antiikki on näinä vuosina saanut seurakseen retron ja vintagen. Nyt keräillään lapsuusajan muistoja ja vaalitaan suomalaisten muotoilijoiden työnjälkeä, sekä sen aikaista ammattitaitoa ja työn laatua. On hienoa, että sellaiset esineet saavat uuden kodin”, tuumaa ajassa vahvasti elävä elämyskauppias Esa Salminen.